Kuvassa ovat Potentiaali-hankkeessa mukana olevat Opiskelun ja tutkimuksen säätiö Otuksen työntekijät.

Keitä me olemme: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr

Otus eli viralliselta nimeltään Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr keskittyy toiminnassaan tuottamaan uutta tutkimustietoa koulutuksen ja opiskelun ilmiöistä. Otuksella on erityistä asiantuntemusta opiskelijoiden elämästä ja opiskelusta, koska säätiö on toteuttanut vuosien varrella kymmeniä selvityksiä ja lukuisia tutkimus- ja kehittämishankkeita mm. opiskelujen etenemisestä ja siihen vaikuttavasta politiikasta.

Otus on Potentiaali-hankkeen osatoteuttaja. Hankkeessa Otus on yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston (NTV) kanssa vastuussa hankkeen tutkimus- ja selvitystoiminnasta, joka tukee hankkeessa kehitettäviä koulutuksia, menetelmiä ja työkaluja. Otus vastaa mm. hankkeessa kevään 2020 opinto-ohjaajille, opettajille ja ohjaajille suunnatun kyselyn toteuttamisesta ja analyysistä. Otuslaiset osallistuvat myös hankkeen koulutusten ja menetelmien varsinaiseen suunnittelutyöhön, tuotteistamiseen ja levitykseen. Otus ja NTV toteuttavat lisäksi hankkeen itsearvioinnin.

Potentiaali-hankkeessa Otuksesta mukana ovat tutkijoina Jukka-Pekka Jänkälä sekä Tina Lauronen ja projektipäällikkönä Kristiina Kemppainen.