Opinto-ohjaajat kohtalaisen hyviä yhdenvertaisuuden käsittelijöitä, mutta oppilaitosten käytännöissä petraamista

Keväällä 2020 tehdystä kyselystä selviää, että yläkoulun ja toisen asteen opinto-ohjaajat kokivat valmiutensa käsitellä henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä melko hyväksi. Poikkeuksen muodostivat vammaisuuden ja uskonnon kaltaisista aiheista keskustelu ohjauksessa. Kysely antaa lisäksi viitteitä siitä, että työpaikkojen toiminnalliset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat tulisi päivittää ja saattaa koko henkilökunnan aktiiviseen käyttöön. 

Potentiaali-hanke on kehittänyt alavalinnoista keskustelun tueksi työkaluja ja menetelmiä opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Kehitystyön tueksi kerättiin kyselyaineisto, jossa vastaajia pyydettiin muun muassa arvioimaan valmiuksiaan puhua ohjattavien kanssa henkilökohtaisista aiheista. Kyselyyn vastasi 148 opinto-ohjaajaa (Jänkälä 2020). 

Valmiudet käsitellä arkoja aiheita ohjauksessa vaihtelivat suuresti 

Aiemman tutkimuksen perusteella toisen asteen alavalintoja tehdään melko hatarien mielikuvien perusteella (Lahtinen 2020b). Omimman alan löytämisen ja nivelvaiheiden tehostamisen kannalta on tärkeää auttaa nuoria miettimään alavalintoja puhtaalta pöydältä, ilman ammatteja koskevien mielikuvien painolastia. 

Koulutusalaa pohdittaessa voi olla tarpeen keskustella ohjattavien kanssa heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja ammatteja koskevista mielikuvista. Millaiset työn sisällöt vastaavat omia vahvuuksia ja kiinnostuksenkohteita? Entä sopiiko vuorotyö tai matkustaminen yhteen muiden tulevaisuutta koskevien suunnitelmien kanssa? 

Lisäksi ohjattavia voi mietityttää se, sopeutuvatko he opiskeluryhmään tai ammattiyhteisöön. Mahdolliseksi mielletyt koulutusalat saattavatkin rajautua sen mukaan, vastaako mielikuva kyseisen alan ammattilaisesta nuoren identiteettiä. 

Ohjauksessa käsiteltäviä aiheita listaavasta taulukosta nähdään, että opovastaajien mielestä helpoimpia käsitellä olivat sosiaaliset suhteet, esimerkiksi perheen tai ystävien vaikutus alavalintaan, ja ikä tai elämänvaihe. Noin 85 prosenttia arvioi hyväksi valmiutensa käsitellä näitä teemoja ohjauksessa. Tämä on hyvä asia, sillä läheisiltä saadut mallit muodostavat keskeisen osan nuorten valintahorisontteja, eivätkä he itse välttämättä tule ajatelleeksi vaihtoehtoja näiden mallien ulkopuolelta. 

Hyvinvoinnin ja terveyden käsittelyä esimerkiksi mielenterveyden ja osallisuuden kautta pidettiin hieman haastavampana aihealueena, jonka kohdalla valmiuksiaan piti hyvänä kolme neljästä vastaajasta. 

Perhesuhteista puhuminen vaikutti tutulta, mutta sen sijaan perheen sosioekonomisen taustan vaikutusta unelmiin ei välttämättä osata käsitellä. Valmiudet puhua sosioekonomisista ja poliittisista teemoista olivat hyvät enää kahdella kolmesta. Taloudelliset kysymykset voidaan kokea keskeiseksi opiskelupaikan valinnan esteeksi esimerkiksi matkustus- tai asumiskulujen ja työvälineiden hankinnan vuoksi, mutta sosioekonominen asema vaikuttaa myös siihen, millaisiin ammatteihin nuori on lähipiirinsä kautta tutustunut. 

Sosioekonomisia aiheita kyselyssä olivat koulutus- ja uravalintojen eriytyminen esimerkiksi sukupuolen, etnisyyden tai sosioekonomisen aseman mukaan; toimeentulon, työttömyyden, eriarvoisuuden ja luokkataustan käsittely; alueellisen eriarvoisuuden käsittely esimerkiksi paikallisten koulutusalavalintojen rajallisuuden kautta; sekä työelämän tasa-arvo ja yhdenvertaisuus esimerkiksi lasikattoilmiön tai palkkatasa-arvon kautta. 

Sukupuoli oli aihealueena erityinen, sillä lähes kaikki pitivät valmiuksiaan vähintään kohtalaisina, mutta hyvät valmiudet oli vain 62 prosentilla. Ohjattavien kanssa voi keskustella sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä, sekä pohtia näiden yhteyksiä ammatteihin ja työelämän sukupuolittumiseen. Koulutusalat ja työelämä ovat Suomessa jakautuneet vahvasti miesten ja naisten töihin, (Lahtinen 2020a) joten epätyypillisen alan valinnut saattaa joutua kohtaamaan vähättelevää tytöttelyä tai pojittelua ja sukupuolistereotypioita. 

Erityisen vaikeiksi koetut teemat koskivat seksuaalista suuntautumista, uskontoa, etnisyyttä ja vammaisuutta. Näiden kohdalla 40–50 prosenttia piti valmiuksiaan hyvinä ja 9–16 prosenttia joko puutteellisina, epävarmoina tai pitää aiheen käsittelyä epäolennaisena.  

Seksuaalisen suuntautumisen aiheet voivat liittyä esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemaan heteronormatiivisessa työ- ja opiskelukulttuurissa. Uskonto, elämänkatsomus ja vakaumus voivat esimerkiksi joko motivoida hakeutumaan alalle tai ne voivat herättää kysymyksiä alalla pärjäämisestä tai alan sopivuudesta itselle. Kansalaisuusasema, rasismi ja rodullistetuksi joutuminen puolestaan voivat haitata uralla etenemistä tai omalle alalle pyrkimistä niin pienillä kuin isoillakin tavoilla – eivätkä aina syyttömiä ole koulujen henkilökuntakaan hyvistä tarkoitusperistä huolimatta (Niemonen 5.7.2020).  

Vammaisuuden käsittely koettiin kyselyssä kaikkein haastavimmaksi, mikä liittyy todennäköisesti vammaisten heikkoon työllisyystilanteeseen. Hallituksen koulutuspoliittisessa selonteossa (Valtioneuvosto 8.4.2020) nostetaan vammaisten ihmisten koulutuksen ja työllisyyden kehittäminen yhdeksi erityisistä kehittämiskohteista. Tavoitteena on sopeuttaa oppilaitokset ja työpaikat esteettömiksi.  

Yhdenvertaisuuskäsitteiden tunteminen voi madaltaa kynnystä kuunnella 

Mainittuja henkilökohtaisia aiheita voi käsitellä joko koulutuspaikan valinnan kautta tai yleisesti työntekijän oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta. Teemoja voi nostaa esiin opotunnilla ja kehottaa nuoria miettimään itseään askarruttavia kysymyksiä kahdenkeskisiä tapaamisia varten. Syvällistä tuntemusta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden terminologiasta ei välttämättä tarvita, vaan halu kuunnella voi riittää. Ilmiöiden nimeäminen auttaa kuitenkin niistä keskustelemista ja niiden huomaamista. 

Monet yksilöä koskevat käsitteet tunnettiin vastaajien joukossa varsin hyvin. Sukupuolta, seksuaalisuutta, kulttuurieroja ja vaihtelevia perhekokoonpanoja koskevat ilmiöt koettiin tutuiksi, vaikka niistä keskusteleminen ohjauksessa ei välttämättä ollutkaan ongelmatonta. 

Sukupuolen mukaisen segregaation koki sisällöltään vieraaksi noin 30 prosenttia vastaajista. Käsitteellä viitataan työtehtävien ja koulutusalojen jakautumiseen miesten ja naisten töihin. Yhteiskunnan tasolla tämä voi muodostua ongelmaksi esimerkiksi silloin, jos kunnasta löytyy töitä vain toiselle sukupuolelle merkatusta ammatista. Yksilölle epätyypilliselle alalle pyrkiminen puolestaan voi tarkoittaa syrjiviä käytäntöjä vastaan taistelemista. 

Saavutettavuus oli terminä vieras joka kahdeksannelle vastaajalle. Saavutettavuudella viitataan siihen, että tilat, työkalut ja materiaalit mahdollistaisivat alalla työskentelyn kaikille halukkaille. Parhaassa tapauksessa saavutettavuutta parantavat uudistukset parantavat kaikkien terveyttä ja jaksamista. 

Rodullistaminen, moniperusteinen syrjintä ja intersektionaalisuus olivat vähiten tunnetut käsitteet. Rodullistettua henkilöä ei nähdä omana itsenään vaan oletetun etnisen ryhmänsä edustajana. Moniperusteisesta syrjinnästä voidaan puhua, jos henkilö kohtaa elämässään useita syrjintäperusteita.  

Intersektionaalisuus puolestaan palauttaa huomion yksilöihin: jokainen meistä on uniikki kokoelma taustatekijöitä, kokemuksia ja toiveita, joten kaksi saman sukupuolen edustajaa voivat poiketa toisistaan lukuisilla muilla tavoilla. Ohjauksessa turvallisinta on olla olettamatta ulkoisesti samankaltaisten ajatuksista ja kokemuksista, vaan on syytä kysyä mitkä asiat nuoren mielestä vaikuttavat hänen valintoihinsa. 

Opot kaipasivat koko henkilökuntaa ohjaavia käytäntöjä sekä materiaaleja ohjauksen tueksi 

Kyselyn avovastauksissa pohdittiin oman osaamisen ja organisaation osaamisen välistä eroa. Osa vastaajista koki, että koulu on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja aiheesta keskustellaan henkilökunnan kesken. Koululla saattaa lisäksi olla selkeitä toimintamalleja esimerkiksi kiusaamisen varalta olivat ne sitten KiVa Koulu -ohjelman materiaaleja tai vaikka vertaissovittelumenetelmiä. 

Toisissa kouluissa suunnitelmat olivat olemassa, mutta niitä ei hyödynnetty käytännössä tai niiden toteutumista ei valvottu. Aktiivisessa käytössä olevien, konkreettisten toimintamallien puute asettaa suuren paineen yksittäisen opettajan tai ohjaajan kekseliäisyydelle. Työpaikan toiminnallisen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tunteminen oli yhteydessä valmiuksiin käsitellä henkilökohtaisia aiheita ohjauksessa: suunnitelman hyvin tunteneet kokivat keskusteluvalmiutensa paremmiksi kuin ne, jotka eivät tunteneet suunnitelman sisältöä (Welch F(4, 33)=2,7, p=0,045; Games-Howell post hoc p=0,026). Vastaavasti valmiutensa riittämättömiksi kokevien suhteellinen osuus oli suurin silloin, jos suunnitelmaa ei ollut.  

Olemassa olevat työpaikan konkreettiset käytännöt, joissa käsiteltiin tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä asioita tai edistettiin niiden toteutumista, liittyivät useimmiten jatko-opintoihin ohjaamiseen, opetuksen tai ohjauksen toteuttamiseen tai oppilas- ja opiskelijahuoltoon. Työelämään ohjauksen ja uraohjauksen käytännöt olivat näitä harvinaisempia. Myöskään TET-jaksojen ohjaukseen ei useimmiten ollut työpaikan konkreettisia käytäntöjä, mikä on ongelmallista siksi, että kyseessä on monelle ensimmäinen kosketus työelämään. Yhdenvertaisuuden käsitteleminen ja edistäminen työelämän rajapinnassa ei saisi olla yksittäisten työntekijöiden kekseliäisyyden varassa. 

Työvälineiden tai tuen osalta vastaajat toivoivat etenkin yhdenvertaisuutta käsitteleviä videoita, avointa materiaalia opetuksen tueksi ja itseopiskeluun sekä koulutustilaisuuksia. Ammatillisissa oppilaitoksissa työskennelleet opinto-ohjaajat toivoivat muita enemmän avoimia verkkokursseja. Ainoastaan kuusi prosenttia ilmaisi, että ei kaipaa lisää työkaluja ja tukea työhönsä – enimmäkseen kyse oli vastaajista, jotka olivat vähintään kuulleet työpaikkansa toiminnallisesta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta. 

Mikäli työpaikan toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma oli vastaajalle vieras, hän kaipasi muita vastaajia enemmän koulutustilaisuuksia ja muita vähemmän videoita sekä avointa opetus- ja opiskelumateriaalia. Avointa materiaalia kaivattiin muita vähemmän myös silloin, jos työpaikan suunnitelmista oli kuullut, mutta vastaaja ei varsinaisesti tuntenut niiden sisältöä. Näistäkin ryhmistä lähes puolet kaipasi kuitenkin materiaalipaketteja työnsä tueksi. 

On mahdollista spekuloida, että avoimesti saatavilla olevasta materiaalista ovat kiinnostuneita etenkin henkilöt, jotka ovat erityisen motivoituneita tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteemojen käsittelyyn. Mikäli vastaaja oli tarkistanut, että työpaikalla ei ole toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa, hän oli erittäin todennäköisesti kiinnostunut uusista opetus- ja opiskelumateriaaleista. Työpaikka ei välttämättä tarjoa yhdenvertaisuustyölle parhaita mahdollisia puitteita, jolloin omatoimista perehtymistä ja oman työn suunnittelua helpottavat materiaalit tulevat erityisen tärkeiksi. Myös yhdenvertaisuutta käsittelevät podcastit kiinnostivat heitä muita ryhmiä enemmän. 

Vastaajien enemmistöllä oli yli kymmenen vuoden työkokemus 

Kyselyyn vastasi 148 opinto-ohjaajaa, joista suurimmalla osalla oli monen vuoden kokemus opetus- ja ohjaustehtävistä. Vastaukset heijastelevat toisin sanoen työelämässä kerrytettyjä havaintoja. Vastaajista kolmasosa työskenteli yläkoulussa, kolmasosa ammatillisella toisella asteella ja kuudesosa lukiossa. Joka seitsemäs työskenteli useissa eri työpaikoissa – pääasiassa yläkoulussa ja lukiossa – ja joka kahdeksas useissa eri tehtävissä opinto-ohjaajan tehtävän lisäksi – pääasiassa opettajana. 

Selkeä enemmistö koki itsensä naiseksi eikä kokenut kuuluvansa vähemmistöryhmiin. Vastaajien taustakoulutus vaihteli runsaasti, mutta selkeästi keskeisimpiä koulutusaloja olivat kasvatusalat, humanistiset ja taidealat sekä yhteiskunnalliset alat. Yhdeksälläkymmenellä prosentilla oli opinto-ohjaajan pätevyys ja opettajan pätevyyden oli hankkinut kolme neljästä. 

Kaksi viidestä tunsi työpaikkansa toiminnallisen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyvin ja kolmasosa oli kuullut siitä, mutta ei tuntenut sen sisältöä tarkasti. Pieni osa vastaajista ei tiennyt suunnitelman olemassaolosta tai suunnitelmaa ei ollut perehdytetty heille.

Kokonaisuudessaan huomattavan suuri osa vastaajien työpaikoista ei kyselyn mukaan hyödynnä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa osana jokapäiväistä työtä. Tilanne ei liene tavaton, sillä tasa-arvosuunnittelun käytäntöjen on havaittu vaihtelevan suuresti viranomaisorganisaatioissa (Tanhua ym. 2015, 19–21, ks. myös Jänkälä 2021). 

Lue lisää yhdenvertaisuussuunnittelusta ja Potentiaalin kehittämistä toimintamalleista. 

Jukka-Pekka Jänkälä
Tutkija, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr

Lähteet 

Niemonen, Reeta (5.7.2020). ”En olisi odottanut tätä sinulta”, sanoi opettaja – Suomessa maahanmuuttajataustaiset oppivat huonommin kuin muut, tutkijan mukaan syrjintä rehottaa. Yle uutiset.

Jänkälä, Jukka-Pekka (2020). Potentiaali-hankkeen kyselyn tiedonkeruu ja aineisto.

Jänkälä, Jukka-Pekka (2021). Hyvä suunnittelu edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista.

Lahtinen, Jenni (2020a). Alkukartoitus 1. Ohjauksen tulee purkaa koulutusvalintoihin vaikuttavia stereotypioita.  

Lahtinen, Jenni (2020b). Alkukartoitus 4. Stereotypioita purkava ohjaus vaatii ymmärrystä siitä, miten nuoret tekevät koulutusvalintojaan.  

Tanhua, Inkeri, Mustakallio, Sinikka, Niemistö, Charlotta, WoM Oy (2015). Selvitys viranomaisten toiminnallisesta tasa-arvosuunnittelusta. Raportteja ja muistioita (STM): 2015:13. 

Valtioneuvosto (08.04.2021). Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:24.